Jyväskylän Suvanto sopeuttaa toimintaansa kuntouttavan työtoiminnan palveluntuotannon muutosten vuoksi.
Olemme Jyväskylän Suvanto ry:ssä joutuneet sopeuttamaan toimintaamme kuntouttavan työtoiminnan palveluntuotannon vähenemisen vuoksi. Kuntouttavan työtoiminnan järjestämisvastuu on siirtynyt kunnilta hyvinvointialueille, ja siihen muutokseen liittyvät toimenpiteet ovat vaikuttaneet merkittävästi yhdistyksemme taloudelliseen tilanteeseen. Keväällä 2025 Suvannossa olleet muutosneuvottelut ovat valitettavasti johtaneet työntekijöidemme määrän vähenemiseen. Työntekijöiden määrä on vähentynyt sekä muutosneuvotteluiden seurauksena että palkkatuettujen työntekijöiden sopimusten loppumisten myötä.
Vastataksemme näihin haasteisiin ja varmistaaksemme toimintamme jatkuvuuden, olemme päättäneet vähentää toimitilojemme määrää ja muuttaa Toimintakeskuksen tilat (työvalmennus- ja kohtaamispaikkatoiminnan) Seppälän alueelle. Lisäksi kirppari Aavan toiminta päättyy sellaisenaan.
Tämä siirto on strateginen, sillä se sijoittaa meidät lähemmäksi toista toimipistettämme, Ruoka-apu Lyydiaa. Toimintakeskuksen uusien vuokratilojen etsintä on parhaillaan käynnissä.
Muutto Seppälään tarjoaa synergiaetuja ja helpottaa henkilöstön vähennyksestä johtuvia haasteita mahdollistaen resurssien tehokkaamman hyödyntämisen toiminnassamme.
Ruoka-apu Lyydia on yksi Suvannon toiminnan kulmakivistä, joka tarjoaa ruoka-apua n. 1500 vähävaraiselle taloudelle Jyväskylän alueella. Lyydian toiminta on esimerkki onnistuneesta monitoimijayhteistyöstä Keski-Suomen hyvinvointialueen, Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän seurakunnan kanssa. Myös jatkossa haluamme luoda hyviä, uusiakin yhteistyökumppanuuksia.
Suvanto tavoittaa ihmisiä, joiden auttaminen vain vapaaehtoisvoimin ei onnistu: vähävaraisia, yksinäisiä, päihteiden käyttäjiä, asunnottomia ja rikostaustaisia. Me tarvitsemme riittävää ammatillista ja taloudellista resurssia jotta vastuullinen auttamistyö olisi jatkossakin mahdollista. Suvannossa haluamme pysyä sitoutuneina tehtäväämme ja olla välittämässä toivoa ja osallisuutta asiakkaidemme arjessa.
Näemme nykyiset muutokset mahdollisuutena kehittää palvelujamme ja kumppanuuksiamme, jotta voimme luoda resursseillamme arjen turvaverkkoja asiakkaillemme yhä paremmin.
Käymme parhaillaan Vaajakosken alueen yhteistyötahojen kanssa keskusteluja siitä, miten kohtaamispaikkatoimintaa voitaisiin Vaajakoskella järjestää jatkossakin.
Lisätietoja antaa:
Hallituksen puheenjohtaja
Vaajakosken kirkon vastuupappi
Arto Kauppinen
P. 040 560 9920
Toiminnanjohtaja
Erja Blomberg
P. 050 369 0992